Agitokolan kausikorttien säännöt
Agitokolaan on mahdollisuus saada ns. kausikortti, jolla pystyy harjoittelemaan hallissa silloin kun siellä ei ole muita varauksia. Kausikortteja on myynnissä noin 30 kpl/kausi. Tällä hetkellä kausikortteja voivat saada ainoastaan ATD:n täysi-ikäiset jäsenet. Alle 18 vuotiaat voivat saada kortin, jos heillä on mahdollisuus harjoitella jonkun täysi-ikäisen kanssa.
- Vapaavuorolaiset saavat käyttää hallia silloin kun siellä ei ole varattuja tunteja.
- Vapaavuorokortti on henkilökohtainen. Kortin haltija voi toki harjoitella hallissa vaikka kuinka monen eri koiran kanssa, mutta hän ei saa tuoda toista ihmistä harjoittelemaan kanssaan. Hallissa saa olla mukana esim. valmentaja, mutta mukana olevalla henkilöllä/henkilöillä ei saa olla koiria mukana eikä hän saa harjoitella koiriensa kanssa hallissa. Tämän säännön laiminlyöminen johtaa vapaakortin menetykseen ja saattaa myös vaikuttaa kortin saamiseen jatkossa.
- Alle 18 vuotiaat eivät saa harjoitella hallissa yksin. Alaikäisellä tulee olla mukana täysi-ikäinen.
- Tällä hetkellä vapaavuoroihin ei ole mitään varauskalenteria. Ellei hallitus toisin päätä päätee hallissa ohje: ensimmäiseksi hallissa ollut saa käyttää hallia. Hallissa harjoittelevan on poistuttava 20 minuutin sisällä jos halliin on muita tulijoita. Jos hallissa olijat yhdessä päättävät, voi useampi koira harjoitella hallissa samanaikaisesti. Merkitsethän hallissa olevaan vihkoon käyntisi! Käyntejä seurataan tulevia kausia varten.
- Koirien yhteentörmäyksiltä välttyäksemme, käy ensin tarkistamassa onko hallissa ketään ja vie vasta sen jälkeen koirasi halliin.
- Ethän vie juoksuista narttua halliin edes vapaavuorolla! Juoksuisen nartun hajut houkuttelevat uroksia merkkailemaan.
- Vapaaharjoittelukortin voi siirtää toiselle ATD:läiselle kerran/kortti/kausi. Siirrosta on ilmoitettava sähköpostitse: halli (ät) agitokodogs.fi.
- Hallin käyttäjille on varattu hallin päädystä 20 autopaikkaa. Älä parkkeeraa päivisin autoasi hallin seinustalle! Lue myös muut hallin säännöt.
Copyright © ATD 2007 - webmaster@agitokodogs.fi