AgiToko Dogs ry

Tervetuloa!

AgiToko Dogs ry eli ATD on Helsingissä vuonna 1992 perustettu yhdistys. Tarjoamme jäsenillemme monipuolisesti kursseja ja koulutusta eri koiraharrastuksissa, joilla tuemme koirakoiden yhteistyötä, hyvinvointia ja lajiosaamista tavoitteista riippumatta. Haluamme seurana edistää koiraharrastuksia niin liikunta- kuin kilpailulajeina.

Seuramme järjestää toimintaa pääasiassa agilityssa, tokossa ja rally-tokossa. Lisäksi järjestämme mahdollisuuksien mukaan nose work- ja flyball-koulutusta, temppukursseja ja luonnetestejä. Pyrimme pitämään vuosittain myös epävirallisia ja virallisia eri lajien kisoja. Treenihallimme AgiTokola sijaitsee Malminkartanossa.

Seuramme jäsenyyttä ovat tervetulleita hakemaan kaikki koiraharrastajat ja toiminnastamme kiinnostuneet. Kuten muissakin harrastusseuroissa, ATD:n toiminta perustuu jäsenten aktiiviseen osallistumiseen talkootilaisuuksissa, joissa edistetään ja pidetään yllä harjoituspuitteita ja tapahtumia. Hakuohjeet löytyvät täältä.

Otamme uusia jäseniä vain silloin, kun voimme tarjota paikan sopivan tasoisessa treeniryhmässä. Mahdollisista alkeiskursseista tiedotamme erikseen.

ATD järjestää hallissa Nose-Work kokeet 26.4

Tästä johtuen hallissa on voimassa koesäännön mukainen HYDROLAATTI KARANTEENI, eli NOSE-WORK KIELTO 30 päivää ennen järjestettävää koetta.

Kielto on voimassa 25.3- 26.4.2024

Jäseniämme sponsoroi