AgiToko Dogs ry

Toko ja harrasteryhmät

Koulutus

Kuva © Jukka Pätynen

ATD tarjoaa jäsenilleen toko- ja harrastekoulutusta treeniryhmissä kurssimuotoisesti. Lajeina ovat mm. toko, rally-toko, nosework ja temppukoulu. Kurssit kestävät yleensä 6 kertaa. Kesäkauden ryhmät kootaan maaliskuussa koulutuspaikkahakemusten perusteella, ja talvikauden ryhmät vastaavasti syyskuussa. Koulutuspaikkahakemus ja ryhmien kokoonpano julkaistaan ATD:n foorumilla. 

Kouluttajien saatavuudesta ja harrastajien aktiivisuudesta riippuen järjestetään ulkopuolisen kouluttajan ohjaamia valmennusryhmiä, ATD:n oman kouluttajan ryhmiä sekä ns. kimpparyhmiä, joissa ryhmäläiset auttavat toisiaan. Kaikkiin ryhmiin osallistuminen vaatii koulutusmaksun maksamista, talkooaktiivisuutta sekä ATD:n jäsenmaksun maksamista.

Jäsenet voivat lunastaa kausittain myös vapaaharjoittelukortin. Kortti oikeuttaa varaamaan kentän tai hallin 30 minuutin ajaksi omaan käyttöön silloin, kun kalenterissa ei ole muita varauksia. 

ATD:n jäseneksi voi hakea milloin tahansa myös harrastusta aloittelevan koiran kanssa. Uusia koejäseniä otetaan mukaan sopiviin treeniryhmiin, jos niitä ei saada täyteen ATD:n jäsenistä.